sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Ei käy aika pitkäksi kampuksella.



Tämä on totta sekä hyvässä että pahassa. 

Hyvässä: Viime viikolla kampuksella pidettiin kansainvälinen Snack Fest, eli eri maiden vaihtarit avasivat ympäri kampusta kojuja, joissa myytiin paikallisia erikoisuuksia. Tuotto meni hyväntekeväisyyteen. Meillä oli Veeran ja Hannan kanssa Suomi-koju pystyssä, myynnissä mustikkapiirakkaa, omenapiirakkaa ja ruisleipää (ei ihan oikeaa versiota kun ei ollut aikaa leikkiä taikinajuuren kanssa, mutta ihan hyvää silti), ja ihan mukavasti nuo tekivät kauppansa. Muut kojut edustivat mm. Turkkia, Koreaa, Ranskaa ja Kiinaa. 

Pahassa: Joku pahvi tykkää leikkiä palohälyttimillä. Perjantaiaamuna klo 5:30 kello pärähti soimaan, ja kampuksen turvaohjeiden mukaisesti kaikkien pitää poistua ulos. Onneksi viereinen rakennus, jossa pidetään luentoja, oli sentään auki, joten päästiin sisälle lämmittelemään sillä kesti puolisen tuntia ennen kuin päästiin takaisin asuntolaan, vaikka paloa ei ollutkaan missään. Ilmeisesti tämä ei ollut riittävää viihdykettä jollekin pikku kullanmurulle, sillä myös viime yönä päästiin happihyppelylle raikkaaseen pakkasilmaan - kahdesti, yhdeltä ja kolmelta yöllä. Anna mun kaikki kestää. 

Hullua, miten nopeasti aika on kulunut. Miulla on kaksi - työntäyteistä - viikkoa koulua jäljellä, sis. tentit, ja sit lukukausi onkin miun osalta ohi. Ennen paluulentoa on vielä viikko vapaa-aikaa jonka toivon käyttäväni matkustellen, kerron yksityiskohdista jahka saan ne itse selville.

3 kommenttia:

Talvikki kirjoitti...

Voi miten ihanan näköinen international-ruokajuttu!!! :) Miulle kyllä kelpais mustikkapiirakka ja ruisleipä...Jäikö ees yhtään yli omaan suuhun pisteltävksi? ;)

Ja mie muistan kun meillä oli s.linnassa sama murhe palohälytysten kanssa... onneksi ei kertaakaan yöllä tarvinnut mihinkään hypätä.

Aino kirjoitti...

"Pikku kullanmurunen" tosiaankin, jos se on joku ihminen. Se voi tietysti olla myös sähövika tms., eli ei siellä välttämättä tarvitse kenenkään olla. Tai sitten joku viksu esim. tupakoi sisällä, sehän on ihan mahdollinen tapaus. Tai ihan mikä tahansa, mistäs minä tiedän millaset hälyttimet teillä siellä on.

Sanna kirjoitti...

Kyllä mie muutaman palasen ruisleipää ehdin mussuttaa, nam :).

Juu voi se vika toki olla hälytysjärjestelmässäkin, mutta tää on vaan vähän turhan yleistä, mie en oo kohdannut yöllisiä herätyksiä aiemmin, mut muissa asuntoloissa sitä on kuulemma käynyt. Lisäksi näiden hälytysnapit on helpommin lähestyttävissä, eli ei tartte rikkoa mitään laseja tai muuta. Liian helppoa humalassa olevalle porukalle, väittäisin. Joka huoneessa on myös erillinen hälytin, että sitä kautta se on myös voinut kilahtaa soimaan.