perjantai 31. lokakuuta 2008
sunnuntai 26. lokakuuta 2008
Taas Torontossa
Tällä viikolla tapahtunutta:
- 8 tuntia luentoja
- 4 tuntia seminaareja
- 4 tuntia tarkkailutunteja
- 3 jumppatuntia
- 1 kahden tunnin ryhmätyötapaaminen
- runsas tuntimäärä itsenäistä opiskelua
Katkoksi elämän jakautumiseen tunteihin ja välillä loputtomalta (täälläkin!) tuntuvaan opiskeluun lähdettiin tänään korealaisen Jihaen kanssa käymään päiväreissulla Torontossa. Käytiin Royal Ontario Museumissa, palloltiin vähän ympäri kaupunkia ja piipahdettiin myös shoppailemassa. Kävin myös korean pikakurssin, yksitoista fraasia joista osaan lausua ehkä kaksi sinne päin. Ilman ja Toronton suhteen miulla on ilmeisesti pahaa karmaa tai jotain sillä taas oli pääosin märkää ja aamupäivästä myös jokseenkin sumuista, mutta ehkä vielä joskus pääsen siellä käymään aurinkoisenakin päivänä.
torstai 23. lokakuuta 2008
Omituisten otusten kerho
Tehtävänanto: "Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."
-A houkutteli kertomaan omituisista tavoistani. Onhan noita.
1. Aiheutan paheksuntaa taustajoukoissa jättämällä systemaattisesti vaatteeni silittämättä, jos juhlavaatteita ei lasketa. Silitän silti lakanat, sillä sileä lakana on vaan niin mahdottoman mukava ihoa vasten.
2. En koskaan kasvanut ohi kuvakirjavaiheesta, vaan tutkailen kuvapainotteisia opuksia edelleen erittäin mielelläni. Hyvä esimerkki näkemisen arvoisesta kuvakirjasta tässä. Arvostan toki kyllä kirjoitettua ilmaisuakin, mutta (valo)kuvissa on silti joitain erityisen kiehtovaa.
3. Jään herkästi jumiin hyvään kappaleeseen tai levyyn ja soitan niitä sitten tauotta, kunnes kyllästyn. Siinä vaiheessa levy saattaa joutua hyllylle kuukausiksi, ennen kuin kaivan sen taas esille. Tällä hetkellä tiiviissä toistossa ovat mm. David Bowien 'Kooks', Deep Purplen 'Hush' ja Bon Iverin 'Skinny Love'. Tsuumin 'Avoin Kenttä' -levyn kaivoin jokunen hetki sitten taas esiin pitkähköltä tauolta.
4. Olen muistikirja-addikti. Yksi sellainen on aina kesken, ja sinne on hyvä kerätä osoitteita, reseptejä, lippuja ja lappuja muistoksi, lainauksia, sanakirjamerkintöjä ja muuta kivaa. Siinä vaiheessa kun käytössä oleva muistikirja on täynnä onkin edessä ongelma, sillä uuden, sopivan ja kivannäköisen löytäminen saattaa kestää, sen verran nirso olen kirjan ulkonäön suhteen.
5. En tykkää puhua puhelimessa. Kärsin jossakin vaiheessa jopa puhelinkammosta jota esiintyi erityisesti silloin kun piti soittaa virallisiin paikkoihin ja vieraille ihmisille. Angsti on hellittänyt pakon edessä, mutta en edelleenkään nauti tilanteesta. Juoruan kyllä joskus kavereiden kanssa puhelimessa, mutta pidän enemmän siitä, että näen ihmiset, joille puhun.
Olisi kiinnostavaa kuulla Tuulin, Hennan, Tiinan, Hannan ja Sailan omituisuuksista. Muutkin saa toki halutessaan tuulettaa kaappeja.
-A houkutteli kertomaan omituisista tavoistani. Onhan noita.
1. Aiheutan paheksuntaa taustajoukoissa jättämällä systemaattisesti vaatteeni silittämättä, jos juhlavaatteita ei lasketa. Silitän silti lakanat, sillä sileä lakana on vaan niin mahdottoman mukava ihoa vasten.
2. En koskaan kasvanut ohi kuvakirjavaiheesta, vaan tutkailen kuvapainotteisia opuksia edelleen erittäin mielelläni. Hyvä esimerkki näkemisen arvoisesta kuvakirjasta tässä. Arvostan toki kyllä kirjoitettua ilmaisuakin, mutta (valo)kuvissa on silti joitain erityisen kiehtovaa.
3. Jään herkästi jumiin hyvään kappaleeseen tai levyyn ja soitan niitä sitten tauotta, kunnes kyllästyn. Siinä vaiheessa levy saattaa joutua hyllylle kuukausiksi, ennen kuin kaivan sen taas esille. Tällä hetkellä tiiviissä toistossa ovat mm. David Bowien 'Kooks', Deep Purplen 'Hush' ja Bon Iverin 'Skinny Love'. Tsuumin 'Avoin Kenttä' -levyn kaivoin jokunen hetki sitten taas esiin pitkähköltä tauolta.
4. Olen muistikirja-addikti. Yksi sellainen on aina kesken, ja sinne on hyvä kerätä osoitteita, reseptejä, lippuja ja lappuja muistoksi, lainauksia, sanakirjamerkintöjä ja muuta kivaa. Siinä vaiheessa kun käytössä oleva muistikirja on täynnä onkin edessä ongelma, sillä uuden, sopivan ja kivannäköisen löytäminen saattaa kestää, sen verran nirso olen kirjan ulkonäön suhteen.
5. En tykkää puhua puhelimessa. Kärsin jossakin vaiheessa jopa puhelinkammosta jota esiintyi erityisesti silloin kun piti soittaa virallisiin paikkoihin ja vieraille ihmisille. Angsti on hellittänyt pakon edessä, mutta en edelleenkään nauti tilanteesta. Juoruan kyllä joskus kavereiden kanssa puhelimessa, mutta pidän enemmän siitä, että näen ihmiset, joille puhun.
Olisi kiinnostavaa kuulla Tuulin, Hennan, Tiinan, Hannan ja Sailan omituisuuksista. Muutkin saa toki halutessaan tuulettaa kaappeja.
maanantai 20. lokakuuta 2008
Viimeiset New Yorkin kuulumiset, knoppitietoa ja Tanssiva Karhu
Tiinalle, ja Hennalle kans ;), sekä Kaisalle kiitokset synttärikorteista! Olivat tulleet perille perjantaina.
New Yorkin reissun viimeisestä päivästä ei ole suunnattoman paljon kerrottavaa. Lähdettiin aamulla aikaisin, pysähdyttiin outlet-ostoskeskuksessa matkan varrella (ostin viimeisillä taaloilla vihreät Converset :) ja jatkettiin taas matkaa. Ruskamaisemat oli edelleen hienot.
Matka sujui hyvinkin joutuisasti aina Kanadan rajalle asti; koska oli pitkä viikonloppu muitakin oli reissussa, odoteltiin rajalla reilut kaksi tuntia ennen kuin päästiin passintarkastuksesta läpi. Tätä maisemaa ehti ihailla jokusen hetken:
Niin ja sitten loput knoppitietoni:
- New Yorkin lempinimi the Big Apple eli Iso Omena on jazzmuusikoiden ja Frank Sinatran yhteistyötä. Joskus vuonna miekka ja kypärä (vuosiluvut ei edelleenkään pysy miun päässä), kun jazzmuusikot kiersivät Ameriikan suurkaupunkeja, heillä oli omassa slangissaan tapana kutsua eri kaupunkeja eri hedelmien nimillä, ja New Yorkia sitten kutsuttiin syystä tai toisesta ompuksi. Sinatra sitten puolestaan levitti kutsumanimen koko kansan keskuuteen, hänellä oli kuulemma tapana aloittaa mainita keikkansa alussa, että "It's good to be back here in the Big Apple", eli mukavaa olla taas täällä isossa omenassa. Yleisö ei ilmeisesti ihan tarkaan tiennyt mitä Sinatra lausahduksellaan tarkoitti, mutta toisto on tunnetusti tehokas keino saada ilmaisut liikkeelle.
- Kaikki varmasti tietää I <3 New York -sälän, logoa on tarjolla ainakin t-paidassa, rintanappina, mukina, kynänä, kehyksenä ja ties mitä muuta. Itse logon takana on John Lennon, joka oli suuri New Yorkin ystävä. Sama logohan on levinnyt jo muihinkin suurkaupunkeihin.
Viime viikonlopun puolestaan vietin Lontoossa, kävin moikkaamassa Saraa ja Frankia, ja tietysti myös shetlanninlammaskoiria Dylania ja Bristolia. Miut otettiin (taas kerran) tosi sydämellisesti vastaan, Sara mm. laittoi miulle syntymäpäiväaterian, jälkiruokana suklaajuustokakkua, nam :). Sunnuntaina mie puolestani leivoin pullaa joka onnistui hämmentävän hyvin, ilmeisesti yleiskone on ihan kätevä vehje ainakin tähän tarkoitukseen.
Ja sitten vielä Tanssivasta Karhusta. Ennen koulun alkua vierailin Saran ja Frankin kanssa Stratfordissa, ja inuiittitaidetta myyvässä galleriassa. Kivestä veistetyt patsaat, erityisesti karhupatsaat, on miusta tosi hienoja, ja Ottokie Ashoona -nimisen taiteilijan tanssiva karhu lähtee miun mukana nyt myös Suomeen :).
New Yorkin reissun viimeisestä päivästä ei ole suunnattoman paljon kerrottavaa. Lähdettiin aamulla aikaisin, pysähdyttiin outlet-ostoskeskuksessa matkan varrella (ostin viimeisillä taaloilla vihreät Converset :) ja jatkettiin taas matkaa. Ruskamaisemat oli edelleen hienot.
Matka sujui hyvinkin joutuisasti aina Kanadan rajalle asti; koska oli pitkä viikonloppu muitakin oli reissussa, odoteltiin rajalla reilut kaksi tuntia ennen kuin päästiin passintarkastuksesta läpi. Tätä maisemaa ehti ihailla jokusen hetken:
Niin ja sitten loput knoppitietoni:
- New Yorkin lempinimi the Big Apple eli Iso Omena on jazzmuusikoiden ja Frank Sinatran yhteistyötä. Joskus vuonna miekka ja kypärä (vuosiluvut ei edelleenkään pysy miun päässä), kun jazzmuusikot kiersivät Ameriikan suurkaupunkeja, heillä oli omassa slangissaan tapana kutsua eri kaupunkeja eri hedelmien nimillä, ja New Yorkia sitten kutsuttiin syystä tai toisesta ompuksi. Sinatra sitten puolestaan levitti kutsumanimen koko kansan keskuuteen, hänellä oli kuulemma tapana aloittaa mainita keikkansa alussa, että "It's good to be back here in the Big Apple", eli mukavaa olla taas täällä isossa omenassa. Yleisö ei ilmeisesti ihan tarkaan tiennyt mitä Sinatra lausahduksellaan tarkoitti, mutta toisto on tunnetusti tehokas keino saada ilmaisut liikkeelle.
- Kaikki varmasti tietää I <3 New York -sälän, logoa on tarjolla ainakin t-paidassa, rintanappina, mukina, kynänä, kehyksenä ja ties mitä muuta. Itse logon takana on John Lennon, joka oli suuri New Yorkin ystävä. Sama logohan on levinnyt jo muihinkin suurkaupunkeihin.
Viime viikonlopun puolestaan vietin Lontoossa, kävin moikkaamassa Saraa ja Frankia, ja tietysti myös shetlanninlammaskoiria Dylania ja Bristolia. Miut otettiin (taas kerran) tosi sydämellisesti vastaan, Sara mm. laittoi miulle syntymäpäiväaterian, jälkiruokana suklaajuustokakkua, nam :). Sunnuntaina mie puolestani leivoin pullaa joka onnistui hämmentävän hyvin, ilmeisesti yleiskone on ihan kätevä vehje ainakin tähän tarkoitukseen.
Ja sitten vielä Tanssivasta Karhusta. Ennen koulun alkua vierailin Saran ja Frankin kanssa Stratfordissa, ja inuiittitaidetta myyvässä galleriassa. Kivestä veistetyt patsaat, erityisesti karhupatsaat, on miusta tosi hienoja, ja Ottokie Ashoona -nimisen taiteilijan tanssiva karhu lähtee miun mukana nyt myös Suomeen :).
perjantai 17. lokakuuta 2008
New York, sunnuntai
Inhimillinen aamuherätys kahdeksalta, ja yhdeksältä kohti Manhattania.
Ensimmäinen pysähdyspaikka: Central Park. Tai itse asiasssa ensin kierreltiin bussilla aluetta, nähtiin muunmuassa The Dakota, eli rakennus jossa John Lennon asui ja jonka edessä hän kuoli. Yoko asuu kuulemma rakennuksessa edelleen. Itse Central Park oli kyllä hirmu viihtyisä, en ehtinyt viettää siellä niin paljon aikaa kuin olisin halunnut, esim. Beatles-aiheinen Strawberry Fields -muistomerkki jäi näkemättä. Nyyh.
Knoppitietoa, osa 1: Central Park on kokonaan ihmisen luoma, eli ei ole luonnonpuistoa nähnytkään. Joka ikinen puu ja hiekanmuru on tuotu siinne. Hurjaa. Hieno se silti on.
Central Parkin pikakierroksen jälkeen oli jokunen tunti vapaa-aikaa. Puiston vieressä puolestaan on ns. Museum Mile, eli valtavia, kuuluisia museoita ihan vieri vieressä. Tarjolla on mm. The Met, Guggenheim, Museum of Natural History... mie nyt olisin voinut mennä ihan mihin vaan noista, mutta päätin suunnata kumminkin M0MA:n eli modernin taiteen museoon. U p e a a. Ehdin pyöriä siellä vajaat kaksi tuntia ja paaaaaljon enemmän olisi voinut viettää, niin paljon jäi vielä näkemättä. Hurjan kiva paikka, vaikka näyttelyvalvojista osa nojailikin seiniin, tsk tsk ;). MoMAssa oli myös kauheen kiva ratkaisu siihen, miten tietyistä teoksista saa lisätietoa; aulasta sai lainata sellaisia halkokännyköiden näköisiä luureja, joista sitten sopivan koodin valitsemalla sai kuulla kuraattorin nauhoittaman infopätkän kyseisestä teoksesta. Ihan mahtava ratkaisu, miusta on aina kiva kuunnella ihmisiä, jotka puhuu jostakin asiasta innostuneesti ja asiantuntemuksella. Toki olisin suurella mielenkiinnolla osallistunut ihan oikeallekin opastetulle kierrokselle, jos sellaisia olisi ollut tarjolla.
Museossa oli myös pari erikoisnäyttelyä, kiinnostavan oloinen, ihan uusi tuttavuus "Kirchner and the Berlin Street" ja lisäksi kutkuttava "Van Gogh and the Colours of the Night". Jälkimmäiseen piti hankkia (ilmainen) ajastettu lippu ja luulin jo hetken että ne taulut jää näkemättä, miun lipulla näyttelyyn pääsi klo 13:30, jono oli melkoinen ja bussilla piti olla takaisin 14:30. Pikasilmäyksen ehdin kumminkin saada. Oi. Omaksi suosikikseni nousi "Starry Night over the Rhône" eli tämä. Tuossa näyttelyssä ei saanut kuvata, vaikka useimmissa muissa saleissa se olikin luvallista niin kauan kun ei käyttänyt salamaa.
Palaillessani takaisin ryhmän kohtaamispaikalle ihalin paraatia, joka oli järjestetty 5th avenuelle. Maanantai 13.10 on Kanadassa kiitospäivä ja Yhdysvalloissa Kolumbuksen päivä, ja paraati juhlisti Amerikkojen kansoja, se on kuulemma perinne Kolumbuksen päivää edeltävänä päivänä.
Seuraavaksi suunnattiin kohti Chinatownia, Greenwich Villagea ja Sohoa. Meillä oli siellä useampi tunti vapaa-aikaa, jonka sai käyttää miten halusi. Meille näytettiin myös kartasta sellainen neliö, jonka kävelemällä näkee vähän kaikkea. Chinatown oli vähän ankea krääsäkojukuja, mutta muuten alueella oli kyllä kiva pyöriä. Ostin ja lähetin myös muutaman postikortin, joista ainakin osa on ilmeisesti tullut perille ennätysajassa. Käytiin myös vähän shoppailemassa, miun suosikkikaupaksi tuli japanilainen Uni Qlo, "japanilaisten henkkamaukka", paitsi kivempi, (toivottavasti) vähän laadukkaampi ja myös hieman kalliimpi. Tarjolla oli siis aika perusvaatteita, mutta jutun juju on valtavat väriskaalat, eli samaa vaatetta saa hurjan monessa eri sävyssä. Vaatteiden esillepanokaan ei ollut hullumpi.
Ihan illasta, ennen hotellille painumista, käytiin vielä ottamassa muutama öinen kuva Manhattanin siluetista. Kameran kuvat ei tee maisemille oikeutta, mutta parhaani yritin.
--
Leilalle ja Miralle kiitokset synttärikorteista!! :)
Ensimmäinen pysähdyspaikka: Central Park. Tai itse asiasssa ensin kierreltiin bussilla aluetta, nähtiin muunmuassa The Dakota, eli rakennus jossa John Lennon asui ja jonka edessä hän kuoli. Yoko asuu kuulemma rakennuksessa edelleen. Itse Central Park oli kyllä hirmu viihtyisä, en ehtinyt viettää siellä niin paljon aikaa kuin olisin halunnut, esim. Beatles-aiheinen Strawberry Fields -muistomerkki jäi näkemättä. Nyyh.
Knoppitietoa, osa 1: Central Park on kokonaan ihmisen luoma, eli ei ole luonnonpuistoa nähnytkään. Joka ikinen puu ja hiekanmuru on tuotu siinne. Hurjaa. Hieno se silti on.
Central Parkin pikakierroksen jälkeen oli jokunen tunti vapaa-aikaa. Puiston vieressä puolestaan on ns. Museum Mile, eli valtavia, kuuluisia museoita ihan vieri vieressä. Tarjolla on mm. The Met, Guggenheim, Museum of Natural History... mie nyt olisin voinut mennä ihan mihin vaan noista, mutta päätin suunnata kumminkin M0MA:n eli modernin taiteen museoon. U p e a a. Ehdin pyöriä siellä vajaat kaksi tuntia ja paaaaaljon enemmän olisi voinut viettää, niin paljon jäi vielä näkemättä. Hurjan kiva paikka, vaikka näyttelyvalvojista osa nojailikin seiniin, tsk tsk ;). MoMAssa oli myös kauheen kiva ratkaisu siihen, miten tietyistä teoksista saa lisätietoa; aulasta sai lainata sellaisia halkokännyköiden näköisiä luureja, joista sitten sopivan koodin valitsemalla sai kuulla kuraattorin nauhoittaman infopätkän kyseisestä teoksesta. Ihan mahtava ratkaisu, miusta on aina kiva kuunnella ihmisiä, jotka puhuu jostakin asiasta innostuneesti ja asiantuntemuksella. Toki olisin suurella mielenkiinnolla osallistunut ihan oikeallekin opastetulle kierrokselle, jos sellaisia olisi ollut tarjolla.
Museossa oli myös pari erikoisnäyttelyä, kiinnostavan oloinen, ihan uusi tuttavuus "Kirchner and the Berlin Street" ja lisäksi kutkuttava "Van Gogh and the Colours of the Night". Jälkimmäiseen piti hankkia (ilmainen) ajastettu lippu ja luulin jo hetken että ne taulut jää näkemättä, miun lipulla näyttelyyn pääsi klo 13:30, jono oli melkoinen ja bussilla piti olla takaisin 14:30. Pikasilmäyksen ehdin kumminkin saada. Oi. Omaksi suosikikseni nousi "Starry Night over the Rhône" eli tämä. Tuossa näyttelyssä ei saanut kuvata, vaikka useimmissa muissa saleissa se olikin luvallista niin kauan kun ei käyttänyt salamaa.
Palaillessani takaisin ryhmän kohtaamispaikalle ihalin paraatia, joka oli järjestetty 5th avenuelle. Maanantai 13.10 on Kanadassa kiitospäivä ja Yhdysvalloissa Kolumbuksen päivä, ja paraati juhlisti Amerikkojen kansoja, se on kuulemma perinne Kolumbuksen päivää edeltävänä päivänä.
Seuraavaksi suunnattiin kohti Chinatownia, Greenwich Villagea ja Sohoa. Meillä oli siellä useampi tunti vapaa-aikaa, jonka sai käyttää miten halusi. Meille näytettiin myös kartasta sellainen neliö, jonka kävelemällä näkee vähän kaikkea. Chinatown oli vähän ankea krääsäkojukuja, mutta muuten alueella oli kyllä kiva pyöriä. Ostin ja lähetin myös muutaman postikortin, joista ainakin osa on ilmeisesti tullut perille ennätysajassa. Käytiin myös vähän shoppailemassa, miun suosikkikaupaksi tuli japanilainen Uni Qlo, "japanilaisten henkkamaukka", paitsi kivempi, (toivottavasti) vähän laadukkaampi ja myös hieman kalliimpi. Tarjolla oli siis aika perusvaatteita, mutta jutun juju on valtavat väriskaalat, eli samaa vaatetta saa hurjan monessa eri sävyssä. Vaatteiden esillepanokaan ei ollut hullumpi.
Ihan illasta, ennen hotellille painumista, käytiin vielä ottamassa muutama öinen kuva Manhattanin siluetista. Kameran kuvat ei tee maisemille oikeutta, mutta parhaani yritin.
--
Leilalle ja Miralle kiitokset synttärikorteista!! :)
torstai 16. lokakuuta 2008
New York, lauantai
Lauantain herätys tuli aikaisin. Ehkä aikaisemmin kuin oli tarkoitus. Joko edellinen vieras oli tehnyt källin tai sitten se oli puhdas vahinko, mutta meidän huoneen herätyskello soi klo 5:30. Sen jälkeen sai vielä onneksi hetken torkkua, seitsemältä oli tarjolla aamupalaa ja kahdeksalta suunnattiin taas kohti Manhattania, edessä täysi päivä.
Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Top of the Rock, Rockefeller centerin huipulla, muistaakseni 67-69. kerroksessa oleva kolmikerroksinen alue, josta oli ihan kivat maisemat joka puolelle kaupunkia :). Ilmat maisemien katselulle oli myös ihan täydelliset, tornista näki Atlantille asti. Ari, meidän opas, kertoi käyneensä ryhmien kanssa tornissa kymmenisen kertaa, eikä kuulemma ollut koskaan näin hyvä näkyvyys. Ihan Rockefeller centerin vieressä on myös Radio City Music Hall.
Top of the Rockin jälkeen palailtiin takaisin bussiin ja mentiin Manhattan Bridgen yli Brooklynin puolelle. Sieltä puolestaan kävelimme Brooklyn Bridgeä pitkin takaisin Manhattanille, ja napsimme samalla jokusen siluettikuvan saaresta. Itse Brooklyn Bridgenkin tarina on aika mainio; sitä oli rakentamassa ensin John Augustus Roebling ja sitten hänen poikansa Washington Roebling (tarkistin nimet, ihan kaikkea ei voi muistaa...). Tämä nuorempi Roebling puolestaan sairastui vakavasti sillan rakentamisen ollessa vielä kesken, jolloin Washington Roeblingin vaimo päätti opetella korkeamman tason matikkaa ja muita insinööritaitoja, ja alkoi ohjata sillan rakennustöitä. Mies puolestaan sai seurata sillan rakentumista sairasvuoteeltaan, huoneen ikkunasta kun kuulemma oli näköala sillalle.
Sillan ja maisemien ihailun jälkeen oli vuorossa lounastauko, jonka jälkeen suuntasimme Wall Streetille. Se on New Yorkin vanhin katu, ja tietysti se rahamaailman keskus. Vähän kolkkoa aluetta, mutta sen verran olennaista, että pitihän sekin nähdä. Wall Streetillä sijaitsi myös Tiffany & co. -liike, jonka kattokruunut on kuulemma 3 miljoonaa dollaria / kipale. Se matkamuisto jäi kyllä ikkunaan.
Wall Streetin jälkeen seuraava pysähdyspaikka oli Ground Zero. Se veti kyllä aika hiljaiseksi.
Kävimme myös pienellä risteilyllä, jonka pääpointti oli nähdä Vapaudenpatsas. Mie tuijottelin myös purjelaivoja ja nostokurkia. Laivan kapteeni oli mukavan oloinen heppu, joka toimi myös oppaana, ja hyvin tekikin hommansa. Kapteeni on kuulemma kirjoittanut kolme New York-aiheista kirjaa, joten tietopohjaa oli jonkin verran. Kiva oli myös katsella kaupungin siluettia tuostakin näkökulmasta.
Illasta oli vielä aikaa hengata Times Squarella. Meillä oli Allun kanssa tarkoitus myös nähdä tässä välissä kun satuttiin molemmat olemaan samalla alueella, mutta informaation kulku petti pahasti, joten sepä jäi sitten tekemättä. Ehkä ensi kerralla.
Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Top of the Rock, Rockefeller centerin huipulla, muistaakseni 67-69. kerroksessa oleva kolmikerroksinen alue, josta oli ihan kivat maisemat joka puolelle kaupunkia :). Ilmat maisemien katselulle oli myös ihan täydelliset, tornista näki Atlantille asti. Ari, meidän opas, kertoi käyneensä ryhmien kanssa tornissa kymmenisen kertaa, eikä kuulemma ollut koskaan näin hyvä näkyvyys. Ihan Rockefeller centerin vieressä on myös Radio City Music Hall.
Top of the Rockin jälkeen palailtiin takaisin bussiin ja mentiin Manhattan Bridgen yli Brooklynin puolelle. Sieltä puolestaan kävelimme Brooklyn Bridgeä pitkin takaisin Manhattanille, ja napsimme samalla jokusen siluettikuvan saaresta. Itse Brooklyn Bridgenkin tarina on aika mainio; sitä oli rakentamassa ensin John Augustus Roebling ja sitten hänen poikansa Washington Roebling (tarkistin nimet, ihan kaikkea ei voi muistaa...). Tämä nuorempi Roebling puolestaan sairastui vakavasti sillan rakentamisen ollessa vielä kesken, jolloin Washington Roeblingin vaimo päätti opetella korkeamman tason matikkaa ja muita insinööritaitoja, ja alkoi ohjata sillan rakennustöitä. Mies puolestaan sai seurata sillan rakentumista sairasvuoteeltaan, huoneen ikkunasta kun kuulemma oli näköala sillalle.
Sillan ja maisemien ihailun jälkeen oli vuorossa lounastauko, jonka jälkeen suuntasimme Wall Streetille. Se on New Yorkin vanhin katu, ja tietysti se rahamaailman keskus. Vähän kolkkoa aluetta, mutta sen verran olennaista, että pitihän sekin nähdä. Wall Streetillä sijaitsi myös Tiffany & co. -liike, jonka kattokruunut on kuulemma 3 miljoonaa dollaria / kipale. Se matkamuisto jäi kyllä ikkunaan.
Wall Streetin jälkeen seuraava pysähdyspaikka oli Ground Zero. Se veti kyllä aika hiljaiseksi.
Kävimme myös pienellä risteilyllä, jonka pääpointti oli nähdä Vapaudenpatsas. Mie tuijottelin myös purjelaivoja ja nostokurkia. Laivan kapteeni oli mukavan oloinen heppu, joka toimi myös oppaana, ja hyvin tekikin hommansa. Kapteeni on kuulemma kirjoittanut kolme New York-aiheista kirjaa, joten tietopohjaa oli jonkin verran. Kiva oli myös katsella kaupungin siluettia tuostakin näkökulmasta.
Illasta oli vielä aikaa hengata Times Squarella. Meillä oli Allun kanssa tarkoitus myös nähdä tässä välissä kun satuttiin molemmat olemaan samalla alueella, mutta informaation kulku petti pahasti, joten sepä jäi sitten tekemättä. Ehkä ensi kerralla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)