keskiviikko 15. lokakuuta 2008

New York, perjantai






Matka alkoi jokseenkin aikaisin. Herätyskello soi vähän jälkeen kuuden, ja seitsemältä piti olla kampuksen bussipysäkillä odottamassa bussia ensin linja-autoasemalle ja sen jälkeen toista bussia vähän kauemmaksi keskustasta, josta Torontosta tuleva ISXn bussi noukki meidät mukaansa. Aamuherätys olisi itse asiassa ollut vielä aikaisempi jos yksi Brockista mukaan lähteneistä vaihtareista, Morgan, ei olisi tajunnut pyytää bussia kiertämään St. Catharinesin kautta. Bussissa ehdittiin kyllä istua ihan riittämiin ilman Toronton keikkaakin.

Itse matka oli, no, pitkä. St. Catharines on tosi lähellä USA:n rajaa, joten sen ylitys tuli vastaan nopeasti, ja loppuaika menikin sitten odotellessa. Maisemat bussin ikkunoista eivät itse asiassa olleet hullummat, ruska on täällä tosi kauniissa vaiheessa, ja ihailtavaa riitti koko matkan ajaksi. Valitettavasti maisemia ei ole kauhean hyvä tallentaa liikkuvan bussin ikkunasta, kuten ehkä yllä olevasta kuvasta huomaatte.

Perillä New Yorkissa oltiin iltaseitsemän maissa. Ensin kävimme kirjautumassa New Jerseyn puolella olevaan hotelliin, jättämässä tavarat sinne, ja sitten palasimmekin heti takaisin bussiin, suuntana Manhattan. New Jerseyn ja New Yorkin väli taitettiin Lincoln tunnelin kautta. Manhattanilla meillä oli useampi tunti aikaa pyöriä omin päin, ja etsiä jotain syötävää. Aika tosiaan kului mukavasti ihan maisemia katsellessa, Times Square on tosiaan melkoinen valomainosten kavalkadi. Siellä myös kiehtovia kauppoja, nelikerroksinen Virgin Megastore oli vähän turhankin houkutteleva, ja M&M's World, M&M's karkeille omistettu kolmikerroksinen kauppa ihan vaan hassu.

Yhdentoista maissa palailtiinkin sitten jo hotellille, ja otettiin tuntumaa paikalliseen bussiasemaan. Sänkyyn mentäessä jo vähän väsytti :).

5 kommenttia:

-A kirjoitti...

Olen kade. New York ois yksi niistä monista paikoista joissa mie haluaisin käydä. Ja knoppitieto tunnetusti kuuluu mun lempiviihdykkeisiin :D

Maria kirjoitti...

Juu, allekirjoittanutta kiinnostaisi kanssa nuo triviat, joita selvästikin haluat pimittää meiltä. ;) Toivottavasti siull on ollu kiva synttäripäivä tänää. Ü Näkemiin, kuulemiin!

Anonyymi kirjoitti...

Lämpimät synttärionnittelut! :) (Pitää yrittää joskus ehtiä lukea tätä blogia ja kommentoida jotakin enemmän... Nyt pitää mennä täyttämään kansalaisvelvollisuus... Missä on sun kunnallisvaaliäänestyspaikkasi?)


-Leila-

-A kirjoitti...

BTW, sinut on haastettu. Miun blogista löytyy luonnollisesti tiedot.

Sanna kirjoitti...

Ainomaija: haaste vastaanotettu, miun pitää tosin pohtia asiaa hetki. Palaan asiaan :)

Maria: triviaa tulossa ;)

Leila: Kiitos onnitteluista! Miun tämänhetkinen kunnallisvaaliäänestyspaikka olis oletettavasti suurlähetystössä Ottawassa, mut olen tällä kertaa Huono Kansalainen, ja jätän äänestämättä (ekaa kertaa muuten)