tiistai 30. syyskuuta 2008

Byrokratiaa


Homman nimi on tämä: tarvitsen Brockin opiskelijakortin lisäksi kansainvälisen ISIC-kortin, jolla saa täällä alennuksia bussi- ja junaliikenteestä. Koska varsinaisen opiskelijakortin saaminen sujui hyvin kivuttomasti (hommaan taisi kulua aikaa ehkä kymmenen minuuttia), ajattelin, että ei tämäkään voi kovin iso juttu olla. Kävin tänä aamuna ostoskeskuksen kuva-automaatissa (4 kuvaa 4 dollaria, eli ihan kohtuuhintainen), ja vaikka en ole ihan varma, että tunnistanko itseni kuvasta, passikuva korttiin kumminkin on valmiina. Marssittiin sitten Candacen, toisen vaihtarin, kanssa oppilaskunnan toimistoon, josta korttia saa hakea. Meille molemmille ojennettiin kaavake, jossa kyseltiin perusyhteystietoja ja todistusta siitä, että olemme päätoimisia opiskelijoita. Jälkimmäinen osuus osoittautui odotettua haasteellisemmaksi. Todistukseksi kelpaa leima jonka saa opiskelijapalveluiden kansliasta (joka on toisella puolella kampusta, go figure...). No, ei siinä mitään, sinne siis. Paikan päälle päästyämme kanslisti ystävällisesti ilmoitti meille, että juu leiman saa kyllä täältä, se maksaa viisi dollaria ja hakupaperin voi hakea leimattuna takaisin kahden (2) työpäivän kuluttua. Just. Sen paperin läpikäymiseen ja leimaamiseen menee max. 10 sekuntia, mutta ihan kuinka vaan. Nähtäväksi jää, että kuinka kauan varsinaisen kortin saamiseen menee. Prosessista vaan tulee vahvasti mieleen tämä pätkä (filmi on ranskankielinen, mutta pääpiirteissään juoni on se, että Asterixin ja Obelixin pitää saada kaavake A-38 virastosta):

5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Sä näytät paljon vanhemmalta kuvas! Hauska kuva. :) John tunnistaa mut! Tuli juttelemaan Namibiasta. En ois uskonu.

Sanna kirjoitti...

Oho! Hyvä juttu että tunnistaa :). Ootko sie ollu sen pienryhmässä joskus?

Aino kirjoitti...

Toi sun kuva on outo - välillä se näyttää siltä kuin sä oisit tosi ylimielisen näköinen ja sit taas kuitenkin siltä mikä se on, eli kuva jossa yrität näyttää neutraalilta ja hymyttömältä.

Miksiköhän passikuvissa ei saa enää hymyillä? Onko joku tehnyt esim. tutkimuksen, että hymyilevässä kuvassa keskittyy liikaa niihin hampaisiin tms. tai että kun terroristit ei kuitenkaan hymyile, niin parempi olla kaikilta semmonen kuva kuin ne pahimmillaan ois. Hymyttömiä terroristeja.

Joo, kello on paljon ja sen piikkiin menee puolet jutuista. Take care!

Unknown kirjoitti...

olin pronu ykköses. Joten jotenkin uskoisin, et ne on jaannu tietoa opettajien välil. ;) Mut eli kyl ne tunnistaa ainaki näöltä, vaikkei ehkä muuta muistaiskaan. John näyttää aina niin siltä, ettei varmasti tunne ja niin roykin.

Unknown kirjoitti...

Ai nii, voisin viä sanoo tost byrokratiast, et voit ehkä kuvitella mitä se oli unamil.. se seittemän tunnin jonotus eri pöydille ilmoittautumises oli kyl jotain ihan muuta. Et ei toi asterix ja obelix kauheesti liiottele. ;)