torstai 12. marraskuuta 2009

I would like to thank the academy





"Kun tämän palkinnon saa, niin täytyy tehdä seuraavat 7 kohtaa."
1. Kiitä sitä, jolta sait tunnustuksen.
2. Kopioi kuva ja liitä blogiisi.
3. Laita linkki, keneltä sait tunnustuksen.
4. Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä.
5. Anna tunnustus seitsemälle.
6. Linkitä nämä blogissasi.
7. Kerro näille seitsemälle tunnustuksestasi.


Sailalle, Maijalle ja Hannalle kiitokset!
Vai että seitsemän asiaa, jota ette minusta tiedä. Nämä nyt ei mitään valtionsalaisuuksia ole ja ehkä useankin tiedossa, mutta ehkä se ei niin tarkkaa ole.

1. Olen arpinaama. Arpi on kuitenkin varsin hyvin maastoutunut, eikä näy kuin sopivassa vastavalossa.
2. En pääosin jaksa balladeja, sillä ne ovat usein sävelkuluiltaan vähän turhan yksitoikkoisia, ja sanoituksissa tuppaa olemaan yliannostus siirappia ja sokeria. Kamalin kaikista on Toni Braxtonin 'Unbreak my heart'.
3. ...sen sijaan kaikki kappaleet, joissa on jonkinlainen na-na-na -pätkä ovat jollakin tapaa sympaattisia. Poikkeuksena se yksi Nylon Beat -viisu, jonka ärsytyskerroin on suunnilleen samalla tasolla kuin Danone-jogurttimainosten.
4. Suosikkisipsimakuni on Salt & Vinegar.
5. Vietän ihan liikaa aikaa internetissä.
6. Stressaannun epäkuntoa tai vaaratilannetta ilmoittavista merkkivaloista ja -äänistä suunnattomasti.
7. Kuuntelen mielelläni verbaalisesti lahjakkaita, asiastaan innostuneita ihmisiä.

Koska tämä meemi on kiertänyt jo aika kiitettävästi ympäriinsä, en aio haastaa yhtään tiettyä ihmistä, mutta jätän tähän avoimen haasteen; halukkaat saavat poimia tehtävän omaan blogiinsa.

1 kommentti:

Aino kirjoitti...

Cheers, hun. Just kun olin lukenut tämän niin arvaapa mikä lempeistä balladeista ihanin pärähti soimaan? Se on yksi minun inhokkejani kanssa. It's all your fault! :D

The-song-that-shall-not-be-named... ;)