perjantai 16. tammikuuta 2009


Kommenttilaatikon puolelta kuului ininää taholta, jotka ovat itse päivittäneet kuulumisiaan 16. JOULUKUUTA. Vinkvink. 

Mutta joo, ehkä sitä voisi jatkaa yhteydenpitoa tätäkin kautta, ainakin satunnaisesti, jos jotain kerrottavaa sattuu olemaan.

Palailin siis Suomeen tuossa joulukuun puolessa välissä. Matkustaminen vei kauan, tosin hieman tuuriakin oli mukana. Toinen matkalaukuista nimittäin ylitti sallitun 23 kg, mutta selvisin check-innistä pelkällä nuhtelulla ja lupauksella pakata ensi kerralla kevyemmin (hmm). Myös lentokoneessa kävi siinä mielessä onnekkaasti että miun alkuperäistä istumapaikkaa tarvittiin johonkin muuhun käyttöön, joten minut ja vierustoverini siirrettiin Economy-luokasta Economy plus -luokkaan, jonka ero näkyy lähinnä jalkatilassa ja kuulokkeiden mallissa, mutta eipä tuo haitannutkaan. 

Suomessa aikaeroväsymys ja kaamos heittelivät unirytmiä herttaisesti. Ekaan viikkoon ei tainnut auringosta näkyä vilaustakaan, joten ne valoisatkin hetket olivat valoisimmillaankin hämyisiä. Kuulin muuten tänään radiosta, että pohjoisessakin alkaa kaamoskauden pahin osuus olla ohi, eli aurinko paistaa(?) sielläkin tunnin verran päivässä. Tunnin!

Joulu ja uusivuosi menivät vielä lisäksi flunssaillessa, joten aika rennosti sujui aika useamman viikon tällä puolella Atlanttia. 

Joensuuta olen puolestaan asuttanut  nyt noin kahden viikon verran. Muuttaminen nyt on aina tuskaista, mutta kyllä tässä kämpässä on taas kiva olla asuntolan hulinan jälkeen. Tanssiva karhukin on löytänyt paikkansa kirjahyllystä ja sillä on seuranaan pieni norsu joka tuli Miran mukana Namibiasta. 

Kevään lukujärjestys näyttää kivalta, joskaan töiltä ei taida välttyä. Listalla on muunmuassa Kielen variaatiota ja kielikontaktitutkimukseen tutustumista, sosiolingvistiikkaa, Shakespearen komedioita ja Ranskan historiaa.

2 kommenttia:

Marvin kirjoitti...

"Mun on kylmä, mut en oo ainoo --".

Kiitoksia, Sann/ukka, ihanasta matka- ja museoseurasta! Ja pahoitteluni, että olin llevähkön vaisuna paluumatkasta. = ) Se oli varmaan se keinuttaminen, joka vaikutti asiaan.

Mutt uusiks ja pian!

<3

Marvin kirjoitti...

P.S. Llevähkön (lue: lievähkön) .. Sanoo suomen kielen ja kehityksen kirkkaasti läpäissyt uuslönnrotisti