sunnuntai 31. elokuuta 2008

Stratford ja St. Jacobs







Lähiseutumatkailua. Torstai-iltana vierailu Stratfordin Shakespeare-festivaaleilla, jossa kävimme katsomassa Shaw'n Caesar and Cleopatran (villi veikkaus, että suomennettu versio kulkee nimellä Caesar ja Kleopatra), jonka pääroolissa oli Christopher Plummer (!!). Halleluja. Aivan mielettömän hieno esitys, ja ennen kaikkea varmistaa mielikuvaani siitä, että näytelmät olisi tosiaan hyvä kokea näyteltynä eikä luettuna. Näytelmä on saanut paikallisessa mediassa huippuarvostelut, enkä yhtään ihmettele miksi. Lavastus ja puvustus oli tosi yksityiskohtaista ja sulavaa, ja näyttelijät taitavia. Erityisesti Plummer! Miten joku voi olla niin hauska ja samaan aikaan vaikuttava myös esityksen vakavammissa osissa. Kuusikymmentä vuotta näyttämökokemusta voi vaikuttaa asiaan. Ilta oli ilman muuta elämys.

Statford on muutenkin hirmu sympaattisen oloinen kaupunki. Asukasluvultaan se on aika pieni (n. 30 000 asukasta) mutta Shakespearefestivaalin ja hyvätasoisen ravintolakoulunsa takia kuulemma todella vireä kaupunki ympäri vuoden. Sieltä saa myös vaarallisen hyvää suklaata, ja siellä on hirmu hieno inuiittitaidetta myyvä galleria, josta joudun ehkä hankkimaan itselleni syntymäpäivälahjan lokakuussa, mutta siitä lisää myöhemmin.

Eilen vuorossa oli puolestaan St. Jacobs, pikkukylä ehkä puolentoista tunnin ajomatkan päässä Lontoosta. Paikka on tunnettu erityisesti mennoniittayhteisöstään. Alueella pidetään joka viikko ainakin kahdesti (kesällä useammin) farmers' market eli toritapahtuma, jonne paikalliset maanviljelijät tuovat tuotteitaan myytäväksi. Muutaman kilometrin päässä on puolestaan kylän keskusta, jossa on pikkukauppoja, museoita (esimerkiksi yksi, joka kertoo vaahterasiirapin valmistuksesta) ja ravintoloita (joista yhdessä myydään luvattoman pahoja ranskalaisia). Tämä viikonloppu on pitkä viikonloppu sillä maanantai on Labour day ja pyhäpäivä. Viikonloppu merkitsee myös kesän päätöstä siinä mielessä, että suurin osa kouluista avaa ovensa ensi viikolla, ja suurin osa ihmisistä tekeekin pienen retken jonnekin. Tämä oli nähtävissä myös St. Jacobsissa; porukkaa oli aivan hillittömästi.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No mutta mikäs siellä yhdessä kuvassa pilkisti ellei pikkuinen kirahvi! Olipa se vekkuli! :)
Mie oon vaan nukkunut ja syönyt koko viikonlopun ja silti (tai ehkä juuri sen takia) minuu VÄSYTTÄÄ!! Haluun kotiin enkä vaan istuu täällä koneella. Vaihtelua tosin toi 2,5 h kestänyt tutkimuskokous. Krooh pyyh.
Vastasin siihen siun blogikommenttiin omaan blogiini (suorastaan nerokasta), joten jos et oo huomannut miun osotetta sieltä niin enpä ihmettele. :)
Miun osote on siis seuraava:

Kuusitie 9 a 14
00270 Helsinki

Vaihto tuntuu lähteneen käyntiin aika kivasti. Melkein oon välillä kade... Pidä kivaa!! :)

Henna

Anonyymi kirjoitti...

Henna on näköjään kunnostautunut töiden välttelyssä ja kommentoinut. Tänään se soitti miulle töistä, että niillä oli ruokalassa jotain leluja myynnissä, mukaan lukien "röyhkeen hieno puu-alligaattori"... En kommentoi.
Mie täällä Jykylässä suunnittelen opiskeluja, aika kiireiseltä näyttää kun pitäis gradu tehhä ja kaikkee muutakin. Vois ehkä päivittää vaikka omaakin blogia.
Millos siulla alkaa opiskelut siellä?

Tiina

Anonyymi kirjoitti...

Se alligaattori oli ihan älyttömän hieno! Kehtaatkin Tiina tuhahdella sille!! Sillä oli häntä joka meni silleen ylös-alas ja se kolisi kun sitä veti perässä narusta. Ja kunnon puuleluja näkee harvoin, yleensä ne on kaikki jotain kauheeta muovikrääsää.
Ja takaisin töihin. Oon syönyt tänään töissä semmosia kirpeitä salmiakkikarkkeja että pysyisin hereillä ja nyt miulla on niistä paha olo. Buaah.
Sannalle kivaa koulunalkua!

Henna